Navis V -harjoitusajot
Veneen käsittely
Harjoitusajolla tutustutaan Navis V koulutusaluksen käsittelyyn. Aloitamme aivan perusteista kuten aluksen ohjailusta, eteen- ja eteenpäin ajamisesta. Harjoitusajolla tutustutaan myös aluksen käsittelyyn erilaisissa rantautumistilanteissa kuten kylkikiinnityksessä sekä keula rantaan/laituriin kiinnityksessä. Lisäksi harjoittelemme solmutekniikoita ja muita hyvään merimiestapaan liittyviä asioita.
Väylänavigointi
Yksi veneilijän perustaidoista on kyky suunnitella turvallisia reittejä sekä navigoida suunnitelman mukaista reittiä pitkin. Reittisuunnittelu on suhteellisen yksinkertainen karttaharjoitus ja tätä ollaankin harjoiteltu Saaristolaivurikurssilla. Vaikeusaste kuitenkin kasvaa, kun siirrytään käytäntöön ja hommaan tuo lisää haasteita mm. vallitseva sää, merenkäynti, veden korkeus puhumattakaan muusta meriliikenteestä. Väylänavigointi harjoitusajolla harjoitellaan Saaristolaivurikurssilla opittuja asioita käytännössä.
Kompassi- ja maisemanavigointi
Kun väylänavigoinnissa keskitytään perusasioihin miten turvallisesti navigoidaan väylillä, laajentaa Kompassi- ja maisemanavigointi näkökulmaa edelleen. Tällä harjoitusajolla syvennytään kompassin hyödyntämiseen navigoinnissa sekä paikanmäärityksessä syvällisemmin. Erilaisia maiseman muotoja hyödynnetään mm. reittipisteitä valittaessa. Harjoitusajon tarkoituksena on viedä Rannikkolaivurikurssin teoriaa käytäntöön.
Luonnonsatamat ja MOB
Luonnonsatamissa yöpyminen ja ajanvietto on monen veneilijän mielestä parasta veneilyä. Upea tapa viettää aikaa luonnon helmassa joka tapauksessa. Luonnonsatamiin rantautuminen vaatii kuitenkin omat niksinsä ja keinonsa. Näitä taitoja on hyvä harjoitella turvallisessa ympäristössä, johon Luonnonsatamat harjoitusajo tarjoaa hienot puitteet. Harjoitusajolla harjoittelemme mm. perä- ja keula-ankkurin käyttöä, ruorimiehen ja miehistön kommunikointia, veneen kiinnittämistä luonnonsatamaan. Lisäksi harjoitellaan MOB (Man Overboard) tilanteita varten.
Hinausharjoitus ja MOB
Veneiden hinaaminen ei ehkä ole sitä kaikkein tutuinta veneilyosaamista. Kaikkien veneilijöiden toive lienee, että ainakaan hinattavaksi ei ole kiva joutua. Jos hinaustilanne kuitenkin tulee eteen on sitä hyvä harjoitella. Siksi HNS on päättänyt tarjota mahdollisuuden opetella näitä taitoja Navis V koulutusaluksella. Keskitymme opettelemaan kylkihinausta sekä peräköydellä hinaamista. Näihin liittyy paljon erilaisia yksityiskohtia. Käymme myös läpi erilaisia vahingonkorvauksiin sekä vastuuasioihin liittyviä yksityiskohtia. Harjoittelemme myös MOB (Man Overboard) tilanteita varten.
Pimeänavigointi
Pimeällä merellä oleminen on mahtava elämys. Navigointi merellä on kuitenkin paikoitellen erittäin haastavaa ja tämä nostaa kynnystä lähteä pimeälle merelle. On toki viisasta tunnistaa omat rajansa eikä lähteä pimeälle merelle, mutta silloin veneilystä voi jäädä puuttumaan elämyksellinen osa. Pimeänavigointi on jaettu kahteen erilliseen harjoitusajoon. Ensimmäinen osa nimeltään Pimeänavigointi, alkeet. Harjoitusajolla tutustutaan pimeänavigoinnin perusteisiin ja totutellaan navigoimaan pimeässä. Jatkokurssilla sitten syvennetään osaamista ja siirrytään entistä hankalampiin olosuhteisiin. Tämä harjoitusajokokonaisuus on erittäin suositeltava kaikille elämyksellisyytensä vuoksi, vaikkei pimeällä aikoisi navigoidakaan.
Käytännön veneilytaitojen näyttöjen vastaanotto
Lisätietoja sähköpostilla: koulutus(at)hns.fi
