Kirjoitettu

Kotiluodon Tulien yö 27.8.2016

Kotiluodolla vietetään lauantaina 27.8. Tulien yötä. Elokuun pimenevä ilta valaistaan useilla lyhdyillä ja kynttilöillä sekä samalla vaihdetaan kuulumisia. Sauna lämpenee vuorotellen miehille ja naisille. Perinteiseen tapaan tarjolla on seuran puolesta lettuja ja grillimakkaraa.

2015-08-04 23.22.08Veneettömille seuran jäsenille on tarjolla kuljetus koulutusalus Naviksella, jossa voi yöpyä viisi henkilöä. Muiden yöpyjien tulee ottaa oma teltta mukaan (päärakennuksessa ei voi yöpyä).

Navis kuljettaa yöksi kotiin haluavat Puotilaan, lähtö Kotiluodosta lauantai iltana klo 22.00.

Kuljetuksen aikataulu:
Lähtö lauantaina 27.8. HMVK:n satamasta Tervasaaresta klo 14.00, Puotilasta klo 15.30.
Illalla kuljetus Kotiluodolta Puotilaan noin klo 22.00.
Seuraavana päivänä paluukuljetus Puotilan kautta Tervasaareen lähtee Kotiluodolta sunnuntaina 28.8. klo 10.00. Ilmoittautumiset kuljetukseen sähköpostilla osoitteeseen info@hns.fi.

koiraLemmikkien omistajille muistutuksena että Kotiluodolla lemmikit on pidettävä kytkettynä. Helsingin kaupungin järjestyslaki velvoittaa kytkemään koiran ja keräämään jätökset. Koiria ei myöskään saa päästää Kotiluodon päärakennukseen tai saunaan sisälle.

Kirjoitettu

Verkkokauppan maksut Paytrailin kautta

paytrail-logo-200x200px_for_web_useUudistetussa verkkokaupassa on otettu suomalainen Paytrail käyttöön. Paytrailin kautta ostokset pystyy maksamaan suomalaisten verkkopankkien kautta tai yleisimmillä maksukorteilla. Alla lista tällähetkellä tuetuista pankeista ja korteista.

Pankit: Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, Säästöpankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken, Ålandsbanken, S-Pankki

Kortit: Visa, Visa Electron, Mastercard, American Express, Eurocard, Diners Club, JCB
Logopalkki_1_row_7
Kirjoitettu

Syksyn 2016 laivurikurssit

hns_laivuriviirit_pieniSyksyn laivurikurssit ovat nyt myynnissä! Rannikkolaivurikurssit alkavat 19.10 (iltakurssi) ja 19.11 (viikonloppukurssi). Avomerilaivurikurssi alkaa 11.10. Rannikko- ja avomerikurssit ovat vain HNS:n jäsenille.

Kaikille avoimet saaristolaivurikurssit alkavat 17.10 (iltakurssi) ja 5.11 (viikonloppukurssi).

Tiedot kursseista ja ilmottautumiset löytyvät uudesta HNS:n verkkokaupasta.

Kirjoitettu

Loistoluettelot 2016

Liikennevirasto on päättänyt kesällä 2016 korvata perinteiset painetut julkaisut vapaasti ladattavilla PDF-julkaisuilla.

Julkaisu on jaettu osiin sekä päivittämisen että käytön helpottamiseksi. Yleistiedot löytyvät erillisestä PDF-julkaisusta, jossa on perustietoa luettelosta, loistoista sekä luettelon käytöstä. Loistotietoja kuvaavat taulukot julkaistaan sisävesien ja merialueiden osalta erillisissä PDF- tiedostoissa. Saimaan alue löytyy sisävesien loistoluettelosta, osana Vuoksen vesistöä. Varsinaisia loistotaulukoita tullaan päivittämään yleistietoja useammin.

Alla löytyy latauslinkit uusimpiin editioihin. Uusia editioita voidaan julkaista aikaisempaa useammin. Uuden edition julkaisusta tiedotetaan Tiedonantona merenkulkijoille.

 

Kirjoitettu

Kuvia Naviksen kesäretkeltä

Ohessa Pablo Paurin ottamia kuvia Naviksen kesäretkeltä joka tehtiin Hangon ja Hiittisten kautta Örön entiselle linnakesaarelle. Kippareina toimivat Aimo Nissi, Jyri Suvanto ja Pablo Pauri. Örössä käytiin 2-3.7.2016. Kesäretki oli kaikille jäsenille avoin ja mukaan pääsi osallistumalla polttoainekuluihin 30€/päivä.

Kuvat näet suurempina klikkaamalla kuvaa ja voit siirtyä seuraavaan tai edelliseen kuvaan näppäimistön nuolinäppäimillä. Pois kuvien katselutilasta pääset Esc-näppäimellä.

Aimo, Pablo ja Jyri

 

Jyri, AImo Hiittisten kirkkoherra ja Pablo

Votiici joita useita Hiittisten kirkossa
 010 – Kopio
 018  022 – Kopio (2)

026 – Kopio
Örön vierasvenelaituri