Kirjoitettu

Naviksen kesäpurjehdus HNS:n jäsenille

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koulutusvene Navis V

HNS:n jäsenille järjestetään kesäpurjehdus Naviksella kesä- heinäkuun taitteessa. Purjehdukselle voi osallistua koko matkan ajaksi tai valitsemalleen lyhyemmälle osuudelle.

Matkareitti on järjestetty siten, että luonteva vaihtosatama on Hanko, jos haluaa osallistua vain jollekin osuudelle. Myös eri osuuksien yhdistely on mahdollista.

Kokonaisreitti ja aikataulu:

Lähtö Helsinki 29.6.
Lähteelä
Elisaari
Välisatama          Hanko 1.7. ilta
Lähtö Hanko 2.7. aamu
Örö 2.-3.7.
Välisatama Hanko 3.7. ilta
Lähtö Hanko 4.7.
Suomenlahden ylitys
Haapsalu
Vormsi
Suomenlahden ylitys
Paluu Helsinki 9.7.

Purjehdukselle voi osallistua joko koko matkalle tai väleille Helsinki – Hanko, Hanko – Örö – Hanko tai Hanko – Viro – Helsinki. Voi toki yhdistellä useampiakin osuuksia omien mahdollisuuksien mukaan.

Örö_ilmakuvaÖrön saarella käynti on aikataulutettu niin, että on mahdollisuus osallistua viikonlopun aikana Örön saarivierailulle Hangosta käsin. Lähtö ja paluu Hankoon ajoitetaan niin, että on mahdollista kulkea Linja-autolla Helsinki – Hanko – Helsinki välit. Samoin Hangosta lähtö Viroon ajoitetaan niin, että on mahdollisuus tulla 4.7. aamulla linja-autolla Hankoon.

Matka tehdään koulutuspurjehduksena hyvässä hengessä ja matkan aikana on erinomainen mahdollisuus vesillä liikkumiseen paikoissa ja olosuhteissa, joihin ei omalla veneellä ole aina mahdollisuus lähteä.

Purjehdus tehdään kahden aluksen eskaaderina, joista toinen on Erkki Attilan Norppa 10. Aluksissa tapahtuvat yöpymiset jaetaan osallistumistilanteen mukaan. Örön retkelle voidaan ottaa Hangosta isompikin osallistujajoukko, jolle voidaan tarvittaessa järjestää yöpymistilat Örössä.

Purjehduksen osallistumismaksu on omakustannusperusteinen 30 € / vrk 1-2 vrk ajalta, pidemmillä osuuksilla 25 € / vrk. Hinta ei sisällä ruokailuita, jotka sovitaan yhdessä osallistujien kesken. Samoin Hanko – Viro – Helsinki purjehduksen tarkemmat yksityiskohdat suunnitellaan osallistujien kesken.

Lisätietoja matkasta antaa Jyri Suvanto jyri.suvanto@gmail.com  puh: 050-65710

Ilmoittautumiset osoitteeseen: info@hns.fi

Kirjoitettu

Ilmottaudu kesäjuhlien ruokailuun

Ilmottaudu mukaan kesäjuhlan ruokailuun.

11666310_716003688505112_8502475769817167697_n

Kartoitamme tarvetta kuinka monelle valmistamme lämpimän ruuan. Alle 10-vuotiaat lapset ruokailevat ilmaiseksi. Lämminruoka maksaa 10€, maksaa voi kortilla paikan päällä.

Päivän menu on seuraava:

Rosepaisti (kylmä)
Keitetyt perunat
Punaviinikastike
Vihreä salaatti
Kahvi/tee ja leivos

ruokajuomana: vesi, mehu, kotikalja

Muutokset mahdollisia

Nimi

Osallistujamäärä kesäjuhlien ruokailuun (alle 10-vuotiaat lapset ruokailevat ilmaiseksi)
Aikuiset:
Lapset (alle 10v):

Viesti: